keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008

Eilen kotiintullessa oli pakettikortti odottamassa, mutta harmikseni en eilen ehtinyt postiin. Tämän päivän pakettikortti kutkutteli mielessä ja töiden jälkeen sain vihdoin näppeihini odotetun paketin. SNYn paljastuspakettihan siellä oli!


Ihanan kesäinen piristyspaketti! Ohjelehtiä, joita ei minulla ollut kumpaakaan, vaikka Muksun hankkimista jo välillä mietinkin. Puikkomittari, jossa on myös välikoon mittareiät, olenhan viimeaikoina hurahtanut niihin. Puuvillalankaa kesäneuleen verran, mitäköhän tekisi... ei kun mallia etsimään. Ja tyynynpäällinen, jälleen salainen ystäväni ilahdutti minua omatekoisella lahjalla. Vaikka taitaa Tyty omia tyynynpäällisen... Sekä paljastuskirje, salaiseksi ystäväkseni paljastui Käksä! Salaisuus säilyi loppuun asti, en ollenkaan arvannut ystävääni. Suurkiitos Käksä! Kuten jo aiemmin mainitsin, olet taitava käsistäsi sekä aikaansaava! Ihania yllätyksiä!


Paljastin minäkin itseni omalle ystävälleni tovi sitten. Kevään mittaan lähettelin paketteja Hekulle. Enpä tietenkään muistanut itse kuvata paketteja, pääasia että perille menivät. Hekulle lähtivät seuraavanlaiset paketit helmi-, maalis-, huhti- ja toukokuussa. Kaikenmoisen myllerryksen keskellä jäi omien käsien tuotokset vähäisiksi, helmitöitäni sentään pääsi pariin pakettiin.




Täällä on ollut ilmassa sairaskertomusten pidetessä neuleähkyä. Olen neulonut YHTÄ sukkaa jo varmaan toista kuukautta! Muut työt eivät ole edenneet senkään vertaa. Kerros silloin, toinen tällöin, onneksi alkaa vihdoin olla loppusuoralla, olenhan siitä luvannut ohjeenkin kirjoittaa. Ohjeenkirjoitus sekä kaavioiden muokkaus on sentään alulla, että muistan mitä milloinkin tein ;-).


Sorry, in this time only in finnish. Mainly from finnish secret pal, this month was exposing month, To me Käksä sended wonderful packages, I was Hekku's secret pal.

sunnuntaina, toukokuuta 11, 2008

Hyvää äitienpäivää kaikille!
Happy mother's day for everyone!

Palapelejä... neulojalle. Uudessa kodissa ei ollut enää alustaa missä pingottaa, siihen ratkaisu Biltemasta.

Puzzles.. for knitter. In my new home wasn't any place where I can block, I solved it with puzzles from Biltema.

Lopuksi tässä blogissa harvinainen juttu, meemi. Pellavasydämen Nora haastoi minut vastailemaan kysymyksiin, jospa kerrankin osallistuisi tällaiseen.

Sorry, meme only in finnish.

1.) Paljonko kello on ?
14.47

Hmm... missä kysymys numero kaksi?

3.) Minkä väriset pitkäthousut/hame tmv. sinulla juuri nyt on ?
Tummat viininpunaiset trikoohousut

4.) Mitä musiikkia kuuntelet ?
Aikalailla laidasta laitaan, hevi on lähellä sydäntä, mutta kuuntelen mie iskelmiäkin, etenkin tanssittavia sellaisia.

5.) Mitä teit eilen illalla ?
Tulin autonhakureissulta illalla seitsemältä. Lasten kanssa kotiuduttua saunottiin, syötiin yhdessä iltapala, lauantai-iltaisin iltapala sisältää monesti jotain herkkuja.

6.) Mitä olet viimeksi syönyt ?
Kinuskijäätelökakkua äitienpäivän kunniaksi.

7.) Millainen ilma on juuri nyt ?
Aurinkoinen ja lämmin.

8.) Kenen kanssa olet viimeksi puhunut puhelimessa ?
Armaan ystäväni, jonka kanssa soitellaan usein.

9.) Mihin kiinnität huomiota vastakkaisessa sukupuolessa ?
Ensisilmäyksellä yleisilmeeseen, pidemmän päälle enemmän luonteeseen.

10.) Pidätkö tämän viestin lähettäjästä
Kyllä, olemme tuttuja jo vuosien ajalta.

11.) Kuinka voit tänään ?
Ihan ok, lapsetkin nukkuivat tänään yllättävän pitkään, joten harvinaisen hyvät yöunet takana :-)

12.) Mikä on lempijuomasi ?
Vesi on hyvä janojuoma, vesipullo on aina työpöydälläkin, kotosalla vesituoppi

13.) Suosikkisi alkoholipitoisista juomista/drinkeistä ?
Siideri ja punaviini

14.) Lempiurheilusi ?
FitnessPilates, sauvakävely

15.) Hiustenvärisi ?
alunperin maantienruskea, alkaa ilmestyä harmaata, niin usein purkista punaiseksi värjätty

16.) Silmiesi väri ?
Siniharmaa

17.) Auringonnousu vai -lasku ?
Auringonlasku.

18.) Sisarukset ja heidän ikänsä ?
Veli 34v.

19.) Lempikuukautesi ?
Elokuu

20.) Lempiruokasi ?
TexMex, yleensäottaen tuliset ruoat

21.) Viimeisin näkemäsi elokuva ?
Leffateatterissa Joulutarina

22.) Lempiviikonpäiväsi ?
Lauantai

23.) Lempiharrastus, siis joku muu kuin urheilu ?
Neulominen ;-), netissä surffailu, lukeminen

24.) Oletko liian ujo pyytääksesi jotakuta ulos ?
Olen pohjimmiltani aika ujo, pitää jotenkin usein tutustua ensin

25.) Lempimusiikkisi ?
Tätähän jo kyseltiin, kurkkaa nro 4.

26.) Kesä vai talvi ?
Kesä

27.) Halauksia vai pusuja ?
Toivon mukaan molempia

28.) Suhde vai yhden yön juttu ?
Suhde.

29.) Suklaa vai vanilja ?
Suklaa.

30.) Haluatko, että ystäväsi vastaavat ?
Taidan jättää haasteet tekemättä

31.) No kenet arvioit varmimmaksi vastaajaksi ?
Ks. yllä

32.) Kenen et usko vastaavan ?
-

33.) Millaista kirjallisuutta luet ?
Tätäkin lajia menee laidasta laitaan, romanttisia jännäreitä, scifiä, taruja, historiallisia romaaneja, joskus harlekiinejakin (ne sopii hyvin, kun haluaa "aivot narikkaan"-luettavaa). Harry Potter-fanius on näkynytkin täällä blogissa sillointällöin vaihtojen tiimoilta.

34.) Millainen hiirimattosi on ?
Marimekon lisko on lempparini.

35.) Lempiseurapelisi ?
Mölkky, sopii niin lasten kanssa pelattavaksi kuin aikuistenkin seurapeliksi

36.) Pystytkö koskettaan nenänpäätäsi kielelläsi ?
En pysty.

37.) Oletko romanttinen ?
Kyllä.

38). Oletko ollut vakavassa onnettomuudessa ?
En onneksi, mopolla aikanaan jäin pari kertaa auton alle, mutta niistäkin selvisin onneksi pienin vaurioin.

39.) Lastenkaruselli vai benjihyppy ?
Karuselli.

Mie olen ilonpilaaja, jätän haasteet tekemättä. Kuten kaikki tietävät, tämän saa kyllä napata, jos innostuu vastailemaan.

tiistaina, toukokuuta 06, 2008

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vaikean kevään vastoinkäymisten vuoksi viivästyneet sukat olivat vihdoin viime viikolla perillä rapakon takana. Parini Tylypahkan sukkavaihto kolmosessa oli Perpetua Phoenixfire, onneksi hän oli kärsivällinen odottaja. Hänen blogistaan voi käydä kurkkimassa koko paketin sisällön, tässäpä nämä oman käden tuotokset.

Better late than not at all. Because of last springs difficult times delayed socks were finally at their destination on last week. My partner in HSS3 was Perpetua Phoenixfire, I'm glad she was patient waiter. From her blog you can check all things from package, in this just what I made to her.

Helmeillen kirjanmerkki ja silmukkamerkkejä, Rohkelikon väreissä tietysti. Kuolonsyöjät meinasi napata, nappasin takaisin rasioineen.

With beads book mark and stitch markers, in Gryffindor colours, of course. Death eaters tried to take them, I got them back with Death eaters tin box.



Malli: Ikioma, kutsut noita nimellä Pöllön sulat / Owl feathers
Lanka: VanCalcar Acres, väri Something for Gryffindor, 75g
Koko: n. 37-38
Puikot: Knit Picksin Harmony pyöröt 2 kpl 2.25mm, 60cm

Model: My own, I call them with name Pöllön sulat / Owl feathers
Yarn: VanCalcar Acres, colour Something for Gryffindor, 75g
Size: about 37-38
Needles: 2 pcs 2,25mm Knit Picks Harmony 60cm circular



Nice to be your pal Perpetua! Thank you for your patient!