lauantaina, huhtikuuta 29, 2006

Mie oon ollu viime päivinä tytyn kanssa ahkerana :-). Jotain on saatu valmiiksi, jotain on suunnitteluasteella, ihan uusia juttuja sekä jotain on työn allakin.

Pari iltaa sitten aloitin ihkaensimmäisen pitsineuleeni, tottakai se on sitten kaikkien suosiossa oleva Fifi Ullasta. Jotta en vain liian helpolla pääse, niin aloitinpa tekemään sitä kaksivärisenä, ikuisuuden marinoituneista langoista (ovat varmaan 20 vuotta vanhoja). Ihan ensimmäinen versio meni totaaliseen purkuun, värinvaihto oli ihan väärässä kohdassa, koitin purkaa vain kaksivärisen osan ja kadotin niiiin paljon silmukoita, että purin kokonaan. Tuossakin on yhdessä kohtaa selvä virhe, mutta saapi luvan olla, huomasin sen sen verran myöhään, ettei purkaminen enää huvittanut ollenkaan.

Fifi-harjoitelma

Kummitytölle piti jotain keksiä lahjaksi, niinpä tein yhdeksi lahjan osaksi verkkopontchon Novitan Teddystä. Tuo oli tosiaan helppo ja nopeatekoinen, vaikka olikin ensimmäinen verkkopontcho minun tekemänä. Nyt Tyty sitten odottaa jo omaansa ;-)

Maanantaina tullut Villihelmen paketti myös poltteli pari päivää niin minun kuin tytyn aatoksissa, ennenkuin ehdittiin helmitöihin käsiksi. Tyty teki itselleen vasemmalla olevan rannekorun ja oikealla olevan minun kummitytön pakettiin mukaan. Tyty keksi hienosti, että isot siniset helmet tulivat merkkaamaan sankarin ikää.

Itse askartelin helmistä itselleni muutaman silmukkamerkin tulevia projekteja ajatellen. Päätysilmukoista ei vain meinannut millään tulla tasamuotoisia ja nättejä, ei nuo isännän muissa askareissa olleet TOSI jäykät pihdit olleet siihen paras työkalu. No, välttää aivan hyvin omaan käyttöön.

Tarpeita on vielä kerrosmerkkeihin niinkuin vähän tytyllekin askarteluihin, mutta lisätilaus on jo suunnitteilla tulevia helmiprojekteja varten ;-). Lankaostoksillekin ehdin, mutta niiden käyttötarkoituksesta tulevaisuudessa (niin, lankoja tuli taas ostettua lisää... kun ei tuolla varastossa ole kaikkeen sopivaa!!)

keskiviikkona, huhtikuuta 26, 2006

Jesh, vihdoin tytyn pusero valmistui :-). Se ehtikin jo välillä marinoitua muutaman kuukauden, en edes muista koska sen aloitin, ainakin syksyllä se oli jo puikoilla. Tuli välillä tehtyä paaaljon muutakin. Piti jo viritellä vähän kokoakin, kun nuo lapsoset viruu. Oikeastaan virittely oli vain hyväksi, alkuperäinen malli on aikas leveä.


Malli: Novita kevät 2005, koko 120/130 (silmukat 120 mukaan, pituudet 130 mukaan)
Langat: Novita Tahiti ja Palma
Puikot: 5

Virtuaalinen "käsityökin" on jo pieniä punakynäkorjauksia vailla valmista.


Virtuaalinen käsityö

Nyt tyty hinkuu helmiaskarteluun kaveriksi, tarinat jää tällä erää lyhyiksi

sunnuntaina, huhtikuuta 23, 2006

Tuli perjantaina käytyä paikallisilla monialamessuilla, käsityötä, puutarhaa, vapaa-aikaa ja mökkeilyä. Messutarjonta oli vain tosi heikkoa, ei meikäläiselle oikein mitään mistään, vaikka pihaakin pitäisi olla rappauksen jälkeen innokkaana laittamassa ja käsityöt kiinnostaa useimmiten enemmän tarvikkeina ja lankoina enemmän kuin valmiina töinä. Tarvikkeita ja lankoja ei neulojalle ollut mitään :-(, tai kuvan kori tuli ostettua kylläkin "neulontatarvikkeeksi" ;-), kun isäntä muistaa satunnaisesti huomautella olohuoneessa lojuvasta muovipussista... Kerrankin löytyi kori, joka ei ollut ihan yksivärinen, sävyltään meille sopiva ja vähän kulmikkaampikin kuin perinteiset korit. Puutarhavinkkejä ei tullut mitään... Saamme kai kohta tyytyä siihen "valetaan koko piha betonilla ja maalataan vihreäksi..."


Messuostos

Valmiita töitä ei ole vieläkään näytille, mutta niin virtuaalinen käsityö kuin tytyn puserokin ovat loppusuoralla, tytyn puseroon pitää laittaa hihat paikalleen ja ommella sivusaumat, ehkäpä jo alkuviikosta neulontauutisiakin.

tiistaina, huhtikuuta 18, 2006

Pääsiäisenä jäi neulonta ja muutkin käsityöt kyläreissujen vuoksi vähemmälle. Tuli myös käytyä katsomassa pääkaupungissa kiiltävää kromia ja jytkyjä musavehkeitä autoissa. Ja kun kerran matka vei ohi Korian ABC:n, niin pitihän siellä pysähtyä ;-). Oli vain AIKA työ keksiä suostuttelut millä sain isännän siinä kohtaa pysähtymään! Hänen mielestään kuulemma meillä on ihan tarpeeksi lankaa (kas kummaa). Hää kuulemma voisi perustaa Isännän Valinnan ja myydä mulle hyllyiltä eurolla kerä, ei tartteisi enää kauas mennä lankaostoksille... Saisin varastossa käydä hypistelemässä ihan rauhassa lankoja "kauppiaan" valvovan silman alla. No, ABC:lle päästyä edullisten pussilankojen kori huuti tyhjyyttään, olihan jo sunnuntai. Saaliiksi itselle tuli vain yksi kerä sitä omponvihreää Woolia, että saan itselleni ne uudet sukat. Ja tuo isäntä teki kunnon shoppailut! Osti 5 t-paitaa ja yhdet housut! Naljailinkin, että mitens nyt... eikös kannattanutkin pysähtyä ;-)

Alakuvassa meidän viime päivien ainoat valmistuneet tulokset. Appi oli tänään leikkauksessa, niin Tyty ja Tikru, 4v, taiteilivat paranemistoivotuskortit. Tikrun kortti on kuulemma täydellinen, poitsu näyttää monissa töissään harrastavan tuota minimalismia / pelkistystä, tuleva arkkitehtikö?



Paranemistoivotuksia Ukille

torstaina, huhtikuuta 13, 2006

Päivittelyä pääsiäisen alla. Tänään pääsin aiemmin pois töistä ja kun jäi luppoaikaa kaupungilla, niin arvata saattaa, mikä on lopputulos... matka vei lankakauppaan ja allaolevat langat halusivat meille. Kuvan taustaväri tuli järkyttäväksi, kun kuvankäsittelyllä sain lopulta langoille lähelle oikean värin, tuommoinen tumma oranssi. Lankakaupan myyjä meinasi, että tässähän olisi sinulle justiinsa sopiva värikin... nämä on tarkoitus saada joku päivä tämän mallin mukaiseksi. Aikataulu vain voi olla hyyyvin venyvä. Ostoksilta tarttui mukaan myös tarpeet silmukkamerkkeihin... Jospa ne olisivat huivia tehdessä avuksi.


Nämä halusivat meille

Ja sainhan ennen pääsiäistä nuo Woolin omponväriset sukatkin valmiiksi. Ja lopputulos, argghhhhh, on aivan liian iso... ja Wool näyttää olevan lisäksi armoton epätasaiselle käsialalle. Jos ei pesukone yhtään noita tiukenna, niin joku tuttu, jolla on vähän isompi jalka, saa uudet sukat. Ja itse saan mennä Wool-ostoksille, haluan tuonväriset sukat! Tässä olen ihaillen katsellut toisten aikaansaamia sukkia, upeita! Miten sitä tuntuu, että omat sukat aina epäonnistuu ja taas palaan puseroiden pariin. Onneksi anoppi sukittaa lapset, niin heidän ei tarvitse olla äidin koekaniineina jatkuvasti. Vai siitäkö tuleekin itselle rimakauhu, kun anopin sukat on niiiiin tasalaatuiset (ja harmi kyllä tasavärisetkin, sinistä pojalle, punaista tytölle, ja sitten on kaikki ne lähes samankokoiset sekaisin, aina saa olla pareja etsimässä).


Malli: Novita Nalle Color vyöte, paitsi varsi lyhennettynä ja jalanmittaakin naistenkoosta vähän lyhennetty
Lanka: Novita Wool
Puikot: 2,5 ja 3

Hyvää pääsiäistä kaikille!

tiistaina, huhtikuuta 11, 2006

Virtuaalisesta käsityöstä huolimatta en malttanut olla testaamatta miten onnistuu kuvien tallennus tänne.


Turbopuikotko?? Testiin!

Tuli tänään käytyä hankkimassa ensimmäiset Addini, täytyy kokeilla kestääkö niska paremmin pyöröpuikoilla neulomista. Suorilla puikoilla on tytylle työn alla villapusero, vaihdan sen tuolle pyöröpuikolle jatkossa.


Tytyn, 7v, omia malleja

Näin sitä meidän tyty kuluttaa aikaansa, niin hattu, huivi, tossut kuin tyynykin on tytyn omia malleja, ihan ilman ohjausta käsinommeltuna. Hattu ja huivi ovat tytyllä oikeasti jatkuvassa käytössäkin (äidin mielestä ne olisi saaneet vaan olla hieman_hillitymmästä_väristä), tossutkin ovat kotitossuina ja tyynyn kanssa kuulemma nukuttaa hyvin.



Malli: Novita kevät 2005, -20cm eli kyynärpäämittainen
Lanka: Novita Nalle

Viimeiseksi vanhaa, tämänhetkinen lempineuleeni, tämä poncho on vuosi sitten tehty. Vielä joku päivä uuttakin...

maanantaina, huhtikuuta 10, 2006

Heti alkuun on sormi suussa tämän kanssa, mihinköhän tästä katosi otsikontarve... katsotaan miltä tämä näyttää.

Niinpä, kameran kanssa pitäisi päästä paremmin sinuiksi, ennenkuin tämmöistä aloittelee... No, kameran linssistä löytyi todennäköinen syy, miksi kuvat on suttuisia... joku pikkuinen näppäräsorminen oli ehtinyt testailla miltä linssi tuntuu...

Laittelen joku päivä siis kuviakin, nyt vain vie jokusen päivän aikaa vielä "virtuaalinen käsityö", mutta joka ilta on hetki pyhitetty neulomisellekin. Jospa seuraavaan päivitykseen mennessä on välityö, ompunvihreät unisukat Woolista, valmis.

sunnuntaina, huhtikuuta 09, 2006

Aloitus

Niinpä sitä tuli luotua blogi itselleenkin luettuani ensin ties kuinka monen blogeja, etenkin neulesellaisia. Tänne on tarkoitus alkaa laittelemaan näytille niin omia kuin lasten kädentöitä. Päivitysten aikataulu vaan voi olla välillä piiitkäkin, kuten meille monille työssäkäyville perheenäideille taitaa käydä. Nyt siis tutkimaan lisää blogin salaisuuksia.