sunnuntaina, toukokuuta 01, 2011

Aamunkoitto, harmaata ja kimallusta

Aamunkoitto eli Stephen Westin Daybreak pingottui vihdoin viime yönä. Piti laittaa nuppineula poikineen kun niin ylä- kuin alareunasta piti saada puolipyöreät ilman pykäliä.

Räveltämössä enemmänkin kuvia.

Harmaata edustaa sovitusvaiheeseen edistynyt TTS-tunika





Kimalluksen tuo avainkaulanauha. Tein näitä jo useamman sairaanhoidon puolelle tilauksesta, kehitettiin tuosta kestävä ja turvallinen, pitihän minun saada sellainen itsellenikin. Oman tein työpaikan logon väreillä


Me neuleisiin hurahtaneet kalakukot juhlittiin vappua hieman etuajassa, Hurja-Hannan blogista voi bongata myös minut.

lauantaina, huhtikuuta 09, 2011

Synttäripäivä

Ohoh, onpas aika kulunut. Blogi täyttää tänään jo 5 vuotta. Monenlaista mahtuu näihin vuosiin, eikä vähiten kehittymistä niin neulojana kuin helmitöiden tekijänä. Kasvanut on myös tietoisuus paremmista langoista. Paljon olen päässyt tapaamaan livenä ihania neulojia, joihin yhteys on löytynyt täältä virtuaalimaailmasta. Synttäripäivityksessä ei kuitenkaan nähdä neuleita vaan olkoot nämä Etsy-ostokset synttärilahja.

The Daintysquidilta löytyi aivan minunnäköinen pussukka pienelle neulesälälle

Takaa löytyi hauva nolona


Marimekon alerekistä löytyneen Valo-hameen kaveriksi löytyi rannelaukku käsilaukuksi Boojibootiquelta.


Ei ehkä ihan vakavimpiin tilaisuuksiin...


Molempien ostosten ompelutyö on kiitettävää.

Keväisen asetelman myötä oikein hyvää keväänjatkoa!

sunnuntaina, maaliskuuta 27, 2011

Huiviputki

Taas on selvästi huiviputki päällä.

Tytylle valmistui Damask Heritagesta

Multnomah Kujeen kimalluslangasta kaipaa enää pingoitusta. Eipä juuri jääny jämiä, vaikka jätin viimeisen toiston feather & fanista neulomatta. Puikot oli kyllä reilusti isommat, minusta alkuperäisellä puikkokoolla olisi tullut aika tiivis huivi.


Uusikin jo aloitettu, Daybreak Wollmeisen twinistä. Nyt bloggeri kettuilee minulle eikä suostu pitämään rivinvaihtoja tallessa! Siksi rivit miten sattuu.
Edit, nyt tää jotenki onnistu kun kävi päivittämässä tekstieditoria

maanantaina, maaliskuuta 07, 2011

Syto-myssyjä ja shoppailua

Meidän neuleporukka on saanut kontaktin KYSin useammalle syöpäosastolle syto-myssyjen merkeissä, myssyjä tehdään niin lasten kuin aikuistenkin osastoille. Tuo muutama postaus sitten tehty maissi-Lina saa lähteä tuonne, kun se oli mahdottoman kylmä, myssy on sisätiloihin oikein sopiva ja on hyvin pehmeä. Toisenkin myssyn sain jo pois puikoilta, ikivanhasta Novita Bambinosta perus 2o2n-joustinta. Sen verran tuossa on erikoista, että tein pipon ylhäältä alaspäin, niin sain käytettyä tarkasti koko kerän. Tämä on menossa lastenosastolle.


Lankoja aina silloin tällöin kotiutuu, jostain kumman syystä. Pari ihanuutta jaan teidänkin kanssa.

Villaviidakon lankakutsuilta kotiutui kyytipalkkana Kujeen glitter-ihanuus. Upea violetti!


Oravannahkakauppojen kautta Louhittaren Luolan Tuulian minulle värjäämä sukkalankakerä. Tuo väri on täydellinen!

Etsy se on vaarallinen paikka. Tällä kertaa kotiutui vaahdotettuja saippuoita kun Andersonilla oli ystävänpäiväale. Pitihän se kun halvalla sai. Oon mie kyllä muutenkin ihastunut noihin vaahdotettuihin saippuoihin. Suihkuhetken kruunaa hyväntuoksuinen saippua.

tiistaina, helmikuuta 22, 2011

Räätälöityjä paitoja

Taas on opittu joukolla uutta. Neuleguru Tuulia kävi opettamassa meille savolaisillekin miten TTS-metodilla saadaan paita ihan käytännön tasolle. Oikein antoisa sekä mukava sunnuntaipäivä vierähti nopeasti. Kakkospajan kotitehtävät oli suoritettu ja nyt tuossa koitan saada mallikertaa istumaan kauluksen kohdalta siististi. Meni säätämiseksi, mutta tänään sain jo homman puikoillekin.


Lapasputki jatkui vielä keltamustilla lapasilla. Näillä Tikru pääsee fanittamaan niin kotikaupungin jääkiekkoa kuin jalkapalloa sekä meidän kakkoskotikaupungin jääkiekkoa, monikäyttöiset lapaset.


maanantaina, helmikuuta 14, 2011

Lapaspäivät

Vähänkään kun keli oli ennen näitä pakkasia lähellä nollaa, niin Tikru kasteli urakalla käsineitään. Todettiin yhteistuumin, että poika tarttee useamman parin lapasia. Alle sormikkaat ja päälle lapaset ja monta vaihtoparia peruskäsineitten lisäksi. Lapastehdas oli viime viikon käynnissä kahden parin verran.

Maijalapaset
Jannelapaset
Ei noita meinaa erottaa kuvissa, mutta eri langasta ne on kumminkin tehty.


KalakukkoKAListelu jatkui toisen Linan merkeissä. MaissiLinan totesin heti ensimmäisenä käyttöpäivänä kylmäksi, vaikka silloin ei pakkanen edes paukkunut tämän päivän lukemissa. Niinpä tuo MaissiLina lähtee syto-myssyksi KYSille ja mie tein itselleni uuden Linan. Tupa-langasta tuli lämpimämpi, on jo testattu. Kuvaajaa ei ollut lähimailla, niinpä piti käyttää kuvausassistenttina Tytyn Topi-koiraa.


En mie aina näin ahkera ole, nyt vain oli toisaalta lapasten kanssa pakkorako, kun ei tiennyt koska suoja taas tulee. Toisaalta taas ilmojen haltia ja sorsa järjestivät minulle yhteistuumin viikonloppuna neulonta-aikaa julkisissa kulkuvälineissä, kun viime talven kokemusten jälkeen en uskaltanut lähteä pitkään matkaan sorsalla yli 20 asteen pakkaseen.

sunnuntaina, helmikuuta 06, 2011

Kalakukko-KAListelua

Räveltämön Kalakukko puikoissa-ryhmä päätti tuoda paikallista osaamista esiin ja niinpä me toteutettiin Kalakukko KAL eli Knit Along. Neulotaan yhdessä paikallisten suunnittelijoiden malleja. Mie tein ekana itselleni akuuttiin hattupulaan Linan Teeteen Popparista. Loistavaa suunnittelua Jokolta. Tavoitteena oli myssymäinen malli, siksi hieman paksumpi lanka kuin ohjeessa ja tekotapana niin, että alun "resorin" tein pienemmillä puikoilla ja lopun paksummilla. Ei tuo ihan myssymäiseen päässyt, mutta mukavampi tuo on kuin ihan päätä myöten oleva pipo.

Lankakin löytyi kun aloin penkoa noita lankavarastojani. Samalla tuli tehtyä enemmänkin järjestelyjä lankajemmoihin ja nyt on taas hetken ainakin kartalla mitä löytyy ja mistä. Laatikoiden sisällöt on jaoteltu käyttötarkoituksen mukaan etsinnän helpottamiseksi.

sunnuntaina, tammikuuta 30, 2011

Palanen

Pieni palanen, joka on mukana jossain suuremmassa.

sunnuntaina, tammikuuta 23, 2011

Huivituttaa

Pingoituskeiju kävi täällä :).

Zauberballin mantelista tehty Swallowtail shawl on puikoilta päässyt jo viime keväänä, pingoituskeijua ei vain näkynyt. Nyt se on käyttövalmis.

Wollmeise-Glowsien kaveriksi piti saada huivi, eikö Batik sovellukin hyvin sormikkaille kaveriksi?


Etsy on vaarallinen paikka, taas hurahdin. Mutta eihän lapset voi säilyttää koiran herkkupaloja takintaskussa sellaisenaan? Vaan tarvitsekin pienet metallirasiat, jonne voi laittaa koiran herkkupalat? Tuo pöllö on kyllä minun, pitihän itsellenikin jotain saada.

Shoppailin tässä alkukuusta muutakin. Sattui tuuri ja ehdin minäkin saada syyspussin Wollmeiseltä joka saapui tänne Savoon tällä viikolla. Mausteinen pussi, Spice Market ja Spice Schwammerl, olen oikein tyytyväinen.

sunnuntaina, tammikuuta 16, 2011

Peittoilua

Ravelryn Kaheleissa lähti käyntiin vuoden alusta 12kk peittoprojekti, ajatuksena saada tämän vuoden aikana peitto valmiiksi. Malli ja toteutustapa ovat vapaat. Mie shoppailin Kujeesta Cascadea ja lähdin tekemään Kaaospeittoa.



Katsaus vuoteen 2010
Päänlämmikkeitä tuli neulottua parikin kappaletta, Cousteau-pipo Tikrulle ja Rubinette Tytylle.


Vuosi näyttääkin olleen huivivuosi, tuloksena pari Swallowtail shawlia, Zetor, Haruni ja Kink.






Sukkaneuloja oli enimmäkseen huilimassa, parit sukat vain valmistuivat, NoName ja Hidden passion.

Parit lämmikkeet omille käsille, Glowsit ja Midnight-with a twist.




Loppuvuoden Joulusukkaprojektikin toteutettiin, tällä kertaa oli kohteena Virvatuli ry:n ylläpitämä leipäjono. Sieltä jäi sukkia myös yli, loput vastaanotti Kuopion kaupungin Perhetukikeskukset, lastensuojelun perhetyö ja perhekriisiyksikkö. Muutama sukkapari tuli vielä hieman myöhässä, ne toimitettiin Kuopion kriisikeskukselle. Parit sukat minäkin Joulusukkaprojektiin neuloin.

lauantaina, tammikuuta 01, 2011

Uusi vuosi

Vuosi on hurahtanut edellisestä päivityksestä. Rankka vuosi takana, jospa tämä uusi vuosi olisi helpompi.

Jokunen neule ja koru sentään on valmistunutkin. Pitää joku päivä tehdä tänne pieni yhteenveto menneestä vuodesta.

Monien hehkuttaman Wollmeisen myötä oikein hyvää alkanutta vuotta 2011 kaikille!