maanantaina, helmikuuta 14, 2011

Lapaspäivät

Vähänkään kun keli oli ennen näitä pakkasia lähellä nollaa, niin Tikru kasteli urakalla käsineitään. Todettiin yhteistuumin, että poika tarttee useamman parin lapasia. Alle sormikkaat ja päälle lapaset ja monta vaihtoparia peruskäsineitten lisäksi. Lapastehdas oli viime viikon käynnissä kahden parin verran.

Maijalapaset
Jannelapaset
Ei noita meinaa erottaa kuvissa, mutta eri langasta ne on kumminkin tehty.


KalakukkoKAListelu jatkui toisen Linan merkeissä. MaissiLinan totesin heti ensimmäisenä käyttöpäivänä kylmäksi, vaikka silloin ei pakkanen edes paukkunut tämän päivän lukemissa. Niinpä tuo MaissiLina lähtee syto-myssyksi KYSille ja mie tein itselleni uuden Linan. Tupa-langasta tuli lämpimämpi, on jo testattu. Kuvaajaa ei ollut lähimailla, niinpä piti käyttää kuvausassistenttina Tytyn Topi-koiraa.


En mie aina näin ahkera ole, nyt vain oli toisaalta lapasten kanssa pakkorako, kun ei tiennyt koska suoja taas tulee. Toisaalta taas ilmojen haltia ja sorsa järjestivät minulle yhteistuumin viikonloppuna neulonta-aikaa julkisissa kulkuvälineissä, kun viime talven kokemusten jälkeen en uskaltanut lähteä pitkään matkaan sorsalla yli 20 asteen pakkaseen.

1 kommentti:

MinnaN kirjoitti...

Reiluja peruslapasia, hyvä malli tiukalla resorilla. Ei mene lumet ranteeseen.

Tuo pipo on tosi kaunis malli. Minuakin hiukan haluttaisi moista kokeilla...